Hyvinvointia etäaikana

Maailman mielenterveyspäivää vietetään lauantaina 10.10.. Mielenterveys on tärkeä ja meitä kaikkia jollain tapaa koskettava asia – omasta mielestä täytyy muistaa pitää huolta tilanteista riippumatta. Keväästä jatkunut poikkeustilanne on väistämättä vaikuttanut opiskelijoiden elämään monella tapaa. Etäopetuksen alettua säännölliset kontaktit opiskelukamuihin koulujuttujen, lounashetkien ja opiskelijarientojen merkeissä loppuivat, koko kevään suunnitelmat peruuntuivat ja kaupassa muut ihmiset kierrettiin kaukaa. Jotkut saattoivat menettää työnsä ja harrastukset menivät tauolle. Oma kevääni kului lähinnä kotona kököttäen ja opiskellen, satunnaisia kauppareissuja ja kävelylenkkejä lukuun ottamatta – samalla tavalla kuin monen muunkin opiskelijan. Kesällä elämä jatkui hetken lähes normaaliin tapaan, mutta syksyn tullen on tilanne taas lähes entisellään. Ja rankkaahan se on, ei sitä tarvitse kieltää. 

Kaikkein vaikeinta ehkä onkin hyväksyä se, että se on ihan okei olla harmissaan opiskelijabileiden ja kontaktiopetuksen puuttumisesta. Itsemyötätunnosta puhuttiin myös JYYn Mielen kulttuuri -seminaarissa, eikä suotta, sillä se on äärimmäisen tärkeää etenkin näin poikkeusaikana. En tiedä uskoisinko, jos joku väittäisi mulle, ettei mikään pandemian mukanaan tuoma muutos ole aiheuttanut ainuttakaan negatiivista fiilistä. Selviytymisen kulttuuri on opiskelijayhteisössä vahva, ja helposti sitä vain paahtaa menemään laput silmillä, vaikka stressi ja paine tuntuu sietämättömältä. Se, että on paha olla ja optimistisen asenteen säilyttäminen on hankalaa, on kuitenkin ihan jees. Halaa itseä, älä vaadi itseltäsi mahdottomuuksia ja anna fiilisten tulla ja mennä. Keskity siihen, miten voisit tehdä arjesta mukavampaa, ja miten just sun olo paranisi.

Itse ainakin toivon ihan superisti – ja kukapa ei -, että kohta saa taas mennä yliopistolle luennolle ja Timeen laulamaan karaokea. Yhteisöllisyyttä ja ihmismassoja alkaa olla jo kova ikävä. Ärsyttävä totuus kuitenkin on, että vielä ainakin hetki on sinniteltävä sillä mitä on ja koitettava sopeutua muuttuviin tilanteisiin. Kun syksy ja pimeys tulee, saattaa neljän seinän sisällä pipo käydä kireäksi. Siksi on mahdottoman tärkeä pitää huolta itsestään ja hyvinvoinnistaan, olla armollinen itselle ja järjestää elämä sellaiseksi, että sitä on ainakin edes olosuhteisiin nähden ihan kiva elää. Kyseltiin maanantaina abalaisilta instagramissa vinkkejä etäopiskeluun ja hyvinvoinnista huolehtimiseen etäaikana, ja saimme loistavia vinkkejä kaikille jaettavaksi. Tässä kuusi koottua vinkkiä etäaikaan, joista voi olla hyötyä ihan meille kaikille.

1. Opiskele yhdessä

Vertaistuki, sosiaalinen paine ja ajan viettäminen tuttujen tyyppien kanssa kulminoituu yhdessä opiskelussa. Pienellä porukalla on ihan jees tavata vaikka paikanpäällä, mutta opiskelupiiri toimii hyvin myös etänä Zoomin kautta. Aikatauluttakaa tapaaminen, eli sopikaa milloin keskitytään hommiin, milloin voi rupatella ja milloin pidetään kahvi- tai ruokatauko. Opiskelun ohessa on kiva vaihtaa kuulumiset ja valittaa kouluhommien määrästä, mutta toisaalta sosiaalinen paine ajaa myös tekemään ahkerasti hommia!

Vinkki! Itse olen todennut toimivaksi 25/10 systeemin, eli kellotetaan 25min opiskelua ja 10min taukoa – 25 minuuttia jaksaa keskittyä intensiivisesti opiskeluun ja 10 minuuttia on sopiva aika juttutuokiolle, pienelle taukojumpalle ja aivojen lepuuttamiselle.

2. Tartu toimeen

Monesti sohva, Netflix ja jopa siivoaminen alkaa kiinnostaa enemmän, kun pitäisi alkaa opiskelemaan. Hommat eivät kuitenkaan tule tehdyksi, jos ei mitään tee. Jos en nyt tee tätä tehtävää, niin milloin? Aloita opiskelu jo aamulla aamupalan jälkeen, äläkä jumitu puuhastelemaan muita juttuja. Pue vaatteet, syö aamupala, keitä kahvit ja ala hommiin. Laita kännykkään herätys itsellesi, milloin hommat pitää aloittaa, tai sopikaa kavereiden kanssa, että opiskelu alkaa Zoomissa tasan klo 9 tai 10. Kun päivän työt on tehty, tuntuu laiskottelu ansaitulta.

3. Aikatauluta opintoja ja aseta itsellesi tavoitteita

Viivyttelyyn auttaa selkeiden aikarajojen asettaminen – tämän esseen tulee olla valmis viikon päästä perjantaina ja tuon toisen tehtävän siitä viikon päästä. Omien aikataulujen suunnittelu ja aikarajojen asettaminen on erityisen hyvä keino kursseilla, joissa on paljon itsenäistä opiskelua, ja suuria opiskeltavia kokonaisuuksia. Tee itsellesi näkyvä lukujärjestys, ja päätä, milloin teet mitäkin. Merkkaa lukujärjestykseen myös muut menot, ja ajat, jolloin saat tehdä ihan mitä huvittaa. 

Aseta itsellesi tavoitteita, esimerkiksi yksi tai kaksi selkeää opiskelutavoitetta viikkoa tai päivää kohden. Pidä tavoitteet realistisina – niiden eteen tulee joutua tekemään töitä, mutta onnistumisen pitää olla mahdollista, vaikka jonain päivänä ei tulisi tehtyä mitään järkevää. Kun tavoitteeseen on päästy, voi itsensä palkita vaikkapa päiväunilla, elokuvalla tai hyvällä ruualla. Isomman tavoitteen palkintona voi olla vaikkapa ruokaa Woltista, uusi pipo tai viherkasvi.

4. Lähde pois kotoa ainakin kerran päivässä

Mökkihöperöys iskee, jos kotoa ei poistu säännöllisesti. Käy lyhyellä kävelyllä, näe kaveria, käy kaupassa tai juo päiväkahvit puistossa. Jos pukeutuminen ja päivän aloittaminen on vaikeaa, käy vaikka heti herättyäsi kiertämässä korttelin ympäri. Kotoa lähteminen katkaisee puurtamisen tai somessa jumittamisen, pakottaa liikkumaan ainakin vähän ja virkistää mieltä.

5. Tee asioita, joista tykkäät

Harrasta siinä määrin kun on mahdollista, opettele uusi taito, maratoonaa suosikkisarja, lähde retkelle luontoon ja syö lemppariruokaa vaikka joka viikko. Opiskelun päätteeksi uppoudu hetkeksi musiikin pariin, kuuntele podcasteja tai ota torkut – sä oot ansainnut sen. Tää on erityisen tärkeää mielenterveydelle ja hyvinvoinnille – miten kukaan voi olla iloinen, jos vaan joutuu tekemään kurjia juttuja.

6. Pidä yhteyttä ihmisiin

Tämä on ehkä tärkein muistaa. Vaikka sulla itselläsi sosiaalista elämää edelleen riittäisikin, voi sille sun kaverille teidän videopuhelu tai yhteinen lounashetki olla päivän tai jopa viikon ainoa kunnon ihmiskontakti. Me ollaan tässä veneessä yhdessä ja meidän täytyy pitää huolta toisistamme – kysytään kuulumisia, tehdään yhdessä juttuja mahdollisuuksien mukaan ja tsempataan kavereita vaikeuksien edessä.

Tsemppiä kaikille hämärtyvään syksyyn! <3

-Nelli

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *