Abakuksen linja tapahtumien järjestämiseen syksyllä 2020

Rakkaat abalaiset,

Kulunut kevät ja kesä on ollut koronaviruksen takia hyvin poikkeuksellista aikaa. Vallitseva koronatilanne vaikuttaa myös alkavan syyslukukauden tapahtumiin ja niiden järjestämiseen. Ainejärjestön tehtävänä on tarjota opiskelijoille toimintaa, mutta turvallisuuteen ja terveyteen liittyvät asiat ovat meille erittäin tärkeitä. Noudatamme kaikessa toiminnassamme viranomaisten ohjeistuksia, sekä Jyväskylän yliopiston ja JYY:n linjauksia.

Syyslukukauden aikana koronatilanteen kehittymistä ja viranomaisten ohjeistuksia seurataan aktiivisesti. Tarvittaessa tapahtumien järjestäjät reagoivat muuttuviin ohjeistuksiin ja mikäli tapahtumaa ei voida järjestää turvallisesti, se perutaan tai siirretään. Muutoksia on jo nyt tiedossa: osaa perinteisistä syksyn tapahtumista joudutaan siirtämään tai järjestämään hieman eri tavalla. Esimerkiksi Erkka Eksperiense -tapahtuma siirretään lokakuulta ensi vuoden puolelle. Toisaalta taas monia tärkeitä tapahtumia, kuten fuksiaiset, pystytään tämän hetken tietojen valossa järjestämään.

Lähtökohtamme on, että kaikissa Abakuksen järjestämissä tapahtumissa on mahdollista noudattaa turvavälejä sekä hyvää käsihygieniaa. Tästä syystä suosimme ulkotiloissa järjestettyjä tapahtumia. Sisätiloissa järjestettävissä tapahtumissa saatamme joutua rajoittamaan osallistujamäärää, jotta voimme varmistaa kaikille turvallisen ja mukavan kokemuksen. Edellytämme myös, että Abakuksen järjestämiin tapahtumiin ei tulla kipeänä. Toivomme, että kaikki tapahtumiin osallistuvat noudattavat järjestäjän ja viranomaisten antamia ohjeita – turvallisuus on meidän kaikkien yhteinen asia.

Syksyä jo innokkaasti odottaen,

Abakuksen hallitus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *